Nuoria on opetettava resurssiviisaaseen elämäntapaan

Kuva: Mika Setälä

#viikonEKOesikuva

Lempäälän lukion apulaisrehtori, biologian ja maantiedon ope Erno Tossavainen, miksi ja miten koulussa pitää ottaa huomioon ympäristöasiat ja ilmastokysymykset?


Koulu on lähtökohtaisesti oppimisympäristö. Oppiminen puolestaan tarkoittaa sitä, että oppijan ajattelutapa sekä tapa toimia muuttuu. Oppimisen ja sen luoman sivistyksen lisääntymisen seurauksena ihmiskunnan hyvinvointi on historian kuluessa kasvanut. Hyvinvoinnin kasvu on kuitenkin tapahtunut meille välttämättömien resurssien kestämättömällä hyödyntämisellä, joka on käytännössä johtanut monin paikoin ympäristön pilaantumiseen, luonnonvarojen ehtymiseen sekä luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Pystyäksemme turvaamaan eliökunnalle välttämättömien resurssien säilymisen ja sitä kautta myös ylläpitämään ihmiskunnan hyvinvointia tulee meidän pystyä muuttamaan toimintaamme. Tämäkin muutos edellyttää oppimista ja koulu on sille luonnollinen paikka.

Eliökunnan resurssit turvaava kestävä toimintatapa tulisi olla sisäänrakennettuna kaikkeen koulun toimintaan, oli kyse sitten opetussuunnitelman sisällöistä eri oppiaineissa, ruokailun ja kuljetusten järjestämisistä, koulurakennusten suunnittelusta jne. Tärkeää on se, että resurssiviisas elämäntapa tulee monipuolisesti esiin lapsen ja nuoren opinpolulla niin teoreettisten pohdintojen kuin konkreettisen toiminnan kautta.

Miten ilmastonmuutosta käsitellään maantieteessä ja biologiassa?

Ilmastonmuutosta käsitellään maantieteessä tieteenalalle tyypillisesti holistisesti, toisin sanoen ilmiötä käsitellään alueellisesta näkökulmasta yhdistellen niin luonnontieteellisiä kuin humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä syitä ja seurauksia. Biologiassa keskitytään siihen kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa eliökuntaan, oli kyse sitten yksittäisestä lajista tai kokonaisista biotoopeista.

Miten neuvoisit muita kouluja toimimaan ilmastonmuutosta vastaan?

Kuten aiemmin totesin, ihanteellista olisi se, että kaikessa koulun toiminnassa huomioitaisiin kestävän elämäntavan periaatteet. Joskus on hyvä pysähtyä porukalla miettimään, että miksi toimimme kuten toimimme ja olisiko meillä jotain muita, kestävämpiä tapoja toimia. On keskeistä, että lapset ja nuoret saavat olla itse vaikuttamassa näihin oman koulun ratkaisuihin. Ja on hyvä muistaa, että paras tulos saavutetaan yleensä silloin, kun muutos on pysyvä vaikka itse muutoksen suuruus ei olisi kovin iso.

Comments

Popular posts from this blog

Influensserit herätys!

Ilmastosoturit rautatien päällä

Sään- ja ilmastonmukainen pukeutuminen