Noin kahden joulun prosessi
Jos joulupukki konttaa sisään, onko hän humalassa? - Ei välttämättä. Pukin toimenkuvaan kuuluu, että hän käy vähän väliä kontillaan.
Hyvä tarinan lukija, tämä ei ole varsinaisesti mikään huumoritarina, vaikka edellä erään vitsin murjaisinkin. Tämä kertomus on totta, ja tehty vakavalla mielellä ja tietokoneella. Tulen seuraavaksi kertomaan siitä, miten suuria asioita tapahtuu Korvatunturilla vain vajaassa vuodessa. Samalla viesti äidinkielen opettajille. Toisinaan pienestä kirjoitusvirheestä voi kehittyä suuria epäonnistumisia. Tämä tositarina kuitenkin osoittaa sen, että kehitys voi tapahtua myös päinvastoin. Tapahtumat alkavat vuoden 2018 joulusta.
Ollipa kerran, juuri joulun alla 2018 oli
voittanut ensimmäisenä suomalaisena naisena painin maailmanmestaruuden.
Tätä oltiin seurailtu tiiviisti myös Korvatunturilla, jota johdetaan
vaimon
isoilla rahoilla ja johtajan pienillä aivoilla, vai olenko nyt aivan
väärässä? Itse herra iso herra, Korvatunturin ylipäällikkö oli
vaikuttunut tästä Petra Ollin menestyksestä suuresti.
Joulumuori olikin tämän innoittamana alkanut käydä painitunneilla aivan
Korvatunturin naapurissa. Ja harjoituspaikkakin oli mitä mainion.
Korvatunturihan sijaitsee Suomen itärajoilla, aivan Savukosken
tuntumassa. Siellä sijaitsi aikoinaan myös kuuluisa “Suomen
pisin viinakauppa”. Se oli siis 26km pitkä tie Savukosken keskustasta
Lyytin pubista aina Marttiin ja K-kauppaan asti. Tätä on kutsuttu myös
Suomen pisimmäksi viinakaupaksi sen vuoksi, että aikojen saatossa
jokaisessa talossa matkan varrella on myyty kiljua. Aikojen saatossa tuo
matka on kuitenkin lyhentynyt asukasluvun vähenemisen takia, mutta
edelleenkin, kun joulumuori menee pubiin, tilaa oluen, ja alkaa haastaa
riitaa paikallisten kanssa, niin ihan hyvät painiottelut saadaan
aikaiseksi. Painiottelut ovat tarpeeksi pitkiä, ja päättyvät usein
joulumuorin voittoon, sillä koskaan
Kemijärven poliisi ei ehdi paikalle, ennen kuin jokainen vastaan
asettunut makaa kanveesissa baarin lattialla. Poliisin saapumisenkin
voi päättää itse. Jos poliisi haluttaisiin paikalle esim. kello 22,
pitäisi kiireellinen hälytys tehdä jo kello 16 iltapäivällä. Illat
päättyvätkin usein joulumuorin voitonlauluun: “Hiljaa yössä, nyt sävel
kaikaa, tähtein vyössä, on kummaa taikaa, mieltä kiehtoo, tuo pukki
kuuma...” Junteille tiedoksi, että kyseessä on siis joulumuorin oma
teos, La Tuntursita.
Mutta
jätämmepä joulumuorin hetkeksi, ja siirrymme Korvatunturin muihin
merkkihenkilöihin. Minä, joka tässä yritän kertojana tilanteita
selvittää, olen lähtötavaralaituri 33:n päällikkö. Oranssit liivit päällä olen kylmissäni odottamassa juuri tämän illan ensimmäisiä
laituriin saapuvia rekkoja, jotka ovat tulossa tankkaamaan ja
täydentämään uuden lastin joululahjoja, jotka he sitten vievät
eteenpäin. Rekkoja
tulee yleensä muutama kymmen per ilta, mutta näin kiireisimpään aikaan
voi tulla mieletön määrä. Emme me koskaan saata tietää, emme koskaan
aavistaa, millainen rekkamäärä sieltä tulee täytettäväksi, ja se onkin tämän työn suola, kun saa ison lahjalähetyksen lähtemään. Meillä on täällä vaitiolovelvollisuus, mutta sen verran voin mainita, että meillä on täällä 33 laituria, jokaisella töissä 6-10 tonttua. Valitettavasti joulupukki ei ehtisi joka paikkaan, jos hänellä olisi kaikkien maailman ihmisten lahjat mukanaan. Joten hän kuljettaa suuren osan lahjoista isoilla rekoilla jo valmiiksi sinne päin, mihin ne ovat menossa. Pukilla on sitten salaisia, kallioon porattuja varastoja ympäri maailmaa.
Mutta takaisin aiheeseen. Minun tehtäväni on
valvoa kokonaisuutta tällä laiturilla ja kirjata ylös tulevat ja
menevät rekat lasteineen. Tänään on siis jo 21.joulukuuta, kello 17,
joten ruuhkaa lienee tulossa. On tässä nyt kuitenkin vielä 15 minuuttia
ennen ensimmäisen rekan arvioitua saapumista. Ilta alkaa kohta
hämärtää, on ulkona jo melkein pimeää. Mietin elettyä elämää, ja
tilanteeni tää mua
hämmentää. Mietin mistä käärin edes yhden setelin, jolla tarjoaisin
illan tälle oman laiturin porukalle, onhan se ihan perinne, että
johtajat järjestävät pikkujouluja porukoilleen. Minun laiturillani
työskentelee minun lisäksi kuusi tonttua. Mutta mene ja tiedä, ota ja viserrä,
sieltähän jo Korvatunturiin tuovan tien suunnalta alkaa ääntä kuulua.
Ja vielä 14 minuuttia etuajoissa. Työvuoro ei voisi paremmin alkaakaan.
Yhtäkkiä kuuluu kuulutus: “Varokaa ohittavaa rekkaa, laiturilla 33!” Äh.
Se onkin vain kilpailevan firman rekka. Tulee muuten aika lujaa! Nyt muuten tul... -Tööööt! Viuh, viuh, viuh, ovat äänet, joita kuuluu, kun Mitä saisi olla.fi:n
kolmiosainen kuorma-auto hurahtaa ohi. Nettikaupat ovatkin pahoja
kilpailijoita meille perinteisille tavarataloille. No nosti sentään
kättä. Mihin ihmeeseen ovat jääneet “Omat rekat” punaisine kirkkaine Tokmanni –ja Coca Cola mainoksineen ja ah niin näyttävine, värikkäine valoineen. Onhan tässä toki vielä aikaakin, mutta mitä nopeammin, sen aikaisemmin pääsisi myös kotiinpäinkin.
Tässä joutessani ehdin rupatella hieman joululahjoista. Lahjat siis valmistetaan täällä Korvatunturilla päivällä. Öisin ne sitten ajetaan maailmalle. Henkilökuntaa on paaaljon,
mutta palkka ei ole kaksinen. Itsekin tein viime jouluna kahta vuoroa,
päivällä paketoinnin parissa ja illalla laiturilla. Ylennyksen saatuani
minun ei enää tarvitse raataa niska limassa 12h putkeen, mutta monella
on sama tilanne kuin minulla aikaisimpina jouluina. Työaika on pitkä,
mutta sen lisäksi ovat kiusana lahjapaperit, ne kun ostetaan aina niin
halvalla kuin mahdollista.
Meille tontuillekin on tulossa eräs erittäin odotettu lahja. Jo melkein 20-vuotta meille on luvattu sitä kaikkein suurinta lahjaa, mitä voi toivoakaan. Se on Jäämeren rata. Moni siellä etelässä ajattelee
Jäämeren rautatiehankkeesta olevan vain puutavarakuljetuksen ja
turistien matkustamisen hyödyt. Harva tulee ajatelleeksi, että mikä
mahdollisuus se olisi Korvatunturille. Junalla lahjat nimittäin
kulkisivat kolme kertaa nopeammin aina Helsinkiin asti. Olemme omassa
porukassamme miettineet sellaista unelmatilannetta, että Jäämeren rata
ja Helsinki-Tallinna rautatietunneli valmistuisivat samaan aikaan. Olisi
mahtavaa voida kuljettaa kaikki Euroopan lahjat yhdessä junassa! Siinäkin olisi komealle kuulutukselle aihetta: “Intercityjuna 274, Utsjoelta Roomaan, Kööpenhaminan ja Pariisin kautta, lähtee raiteelta 33”. Olen lukenut tällaisesta mahdollisuudesta lehdestä monesti. Kuulemma hiilidioksidipäästötkin
vähenisivät. Toistaiseksi lahjat viedään siis vielä rekoilla, mutta
poliitikkotontut tekevät parhaansa, että Jäämeren rata saataisiin
rakennettua mahdollisimman pian. Ja meillä on vahva luotto heihin, sillä poliitikothan ne vasta varsinaisia tonttuja ovatkin.
Mutta
mitä minun vanhat laiturimestarin silmäni näkevätkään? Katsohan nyt
sinäkin Makkonen. Eikö se olekin Peltoperän rekka, kun tuolla
kaukaisuudessa häämöttää?
-Suoraan
sanottuna, suurin piirtein se siltä näyttää, että ensimmäiset omat
rekat alkavat saapua, vastasi laiturin eräs lastaajatonttu Makkonen,
jolta olin asiaa vielä varmistellut.
Melko rauhallinen kaveri, joka ei puhu paljon, mutta kun puhuu, niin
puhuu asiaa. Töitä hän tekee kuitenkin enemmän kuin me muut yhteensä.
Erittäin tärkeä osa tätä laituria.
Kohta saamme jo alkaa työt. Makkonen on siis yksi tämän laiturin neljästä lastaajatontusta. Minun ja Makkosen lisäksi laituri 33:lla työskentelee lastaajatontut Mäkinen, Vaaranen
ja Vuorinen. Sitten löytyy vielä tullitonttu Rajala, sekä tulkkitonttu
Satakieli virolaisia rekkakuskeja varten. Rajalan tehtävänä on tarkastaa
rekan laillisuus. Hän tarkistaa rekisteriotteen ja ajokortin ja rekan
kunnon. Siitä voi aiheutua pahaa jälkeä, jos puolikuntoisella rekalla
lähdetään pienten viattomien lasten lahjoja kuljettamaan.
-Peltoperä 267, Rovaniemeltä, saapuu laituriin 33! kuulutus varoittaa
henkilökuntaa olemaan valmiina. Pikkuhiljaa alkaa rekkasaattue
hiljentää vauhtia, kunnes se pysähtyy. Makkonen alkaa avaamaan punaisten
Tokmanni-logojen peittämän rekan sivuovia. Näiden rekkojen peräovia ei
siis tarvitse avata, sillä täyttäminen käy sivulaiturilta nopeammin. Kiskot olisi siis erittäin yksinkertaista vain vetää tuosta vierestä. Makkonen
ja kumppanit alkavat pakata rekkaa valmiiksi ja minä kirjaan ylös, mitä
kyytiin tarvitaan. Samaan aikaan tullitonttu käy kuljettajan kanssa
läpi, että kaikki on juridisesti laillista, tai edes sinne päin.
-25 rattikelkkaa, 12 biljardia, 22 barbie-taloa, 300 pakettia suklaata ja 80 aloitussettiä lumilautailuun olisi ensimmäiseen kyytiin lähdössä.
-Kaikki löytyy, herra laiturimestari! tuli vastaus Vuoriselta.
Vastauksen saatuani otin taskustani sinetöintivehkeet. Rekan ovet
lyötiin kiinni ja ne lukittiin huolellisesti. Sitten kaivoin
rintataskustani pillin, johon puhalsin pitkään sen merkiksi, että täällä
päässä kaikki valmista. Se on merkki, josta kuljettaja tietää saavansa
luvan ajaa pois laiturilta kohti huoltoasemaa, missä sitten laitetaan
rekka ja etenkin rekkakuski valmiiksi lähtemään viemään lahjoja
varastoille ympäri mualimoo.
Rekat
vaihtuvat hitaasti yksi toisensa jälkeen ja viimeiseen rekkaan tulee
vielä 300 kappaletta pikkuautoja ja yhtä monta nukkea. Muutama sata
paria villasukkia ja ovet voidaan laittaa lukkoon. Vihellettyäni vielä
viimeisen kerran pilliin, alkoi viimeinen rekka hiipiä hissukseen kohti varikkoa. Kellokin tulee jo 20. Miten tähän meni taas melkein kolme tuntia, miettii nyt varmaan moni. Syynä lienee se, että näitä rekkoja on monta kymmentä. Pelkkiin yhden rekan siirtymisiinkin menee aikansa. Ja kaikki tämänkin illan lahjat voitaisiin kuljettaa nätisti yhdellä junalla.
Nyt
on kuitenkin työvuoro taas ohi, ja kukin lähtee omaan tahtiin
toimistoon istuksimaan. Minä lähden sinne yleensä ensimmäisenä, ja
monesti ehdinkin nauttia hetken hiljaisuudesta.
-Hyvää
päivää herra johtaja, kai vielä tervehdin, vaikka enää teillä ole en,
tervehtii luokseni toimistoon tullut lastausinsinööristä tullitontuksi ylennetty Rajala.
-Tää unta olla saattaa, että kaikkeen tähän saatiin jotenkin ihmeessä taas kulumaan 3h! Voi perskules kun olis nopeampi mekanismi ne rautatiet tähän hommaan, sanoin keskustelun avaukseksi.
-Samma här! Ja sen lisäksi on nuot seetanan virolaiset kuskit. On taas kielitaito koetuksella, jatkoi tullitonttu.
-Kyllä alkaa pistää vihaksi nämä säästötoimet, totesin.
-Kyllä on karjalan kunnalla asiat kurjalla kannalla, sanoo toimistoon tullut sissitonttu Väijylä. Sissitontut ovat niitä tonttuja, jotka kiertelevät katsomassa ikkunoiden takaa, ovatko lapset ja äidit kilttejä vai tuhmia. Sen mukaan he sitten antavat...
...Niin siis antavat lahjaideat pajalle lahjanvalmistusosastolle.
Pahoittelen, mutta keskellä rankkaa syksyä pitää olla vähän “väärää”
huumoriakin matkassa. Joka tapauksessa sissitontut ottavat lahjatoiveet ikkunalaudalta ja tuovat ne sitten Korvatunturille. Väijylä on ilmeisesti juuri tullut Joensuusta päin.
-No terve terve. Ei ne asiat ole kovin kummoisesti täälläkään päin, mutta mitäs Joensuuhun, tai missäpäin ikinä sitten kävitkään?, kysyi tullitonttu Rajala uteliaana.
-En ihhaillut pielisen pintoo, vaik oli se kirkas ja tyyn.
Voi mitä tästäkään joulusta tulee, kun ei taida tulla lunta täksikään
jouluksi. Saavat taas tänä jouluna asentaa laskutelineet rekeen. Vai murheita olitte vailla. Minun piti hakea toiveita myös Kuopiosta. Ja ei näistä oikein ota selevää. Kalakukkoo, lipstuikkarj ja kualikiäryleitä. On Mäntsälä mielessäin. Sieltä tulee sentään toiveet Suomeksi, mutta lähde Lappeenrantaan seurakseni mun, niin jo alkaa viäräleukassii ilimestyy ympärille. Mutta ei tämän ihmeempiä, vastasi sissitonttu.
-Päivää
arvon herrat, tervehtii huoneeseen yhtäkkiä astunut rekkatonttu
Peltoperä. Täällähän on sellainen tuoksu, että olisi ollut puhetta
työajoista.
-Kyllä on asia näin. No, valitahan sinäkin vuorostasi jostakin, ehdotin rekkatontulle.
-No ei tässä sen kummempia. Viikkoja tiellä saan taas asfalttia niellä. Vähän silmiä painaa,
mutta ei sen ihmeellisempää. Ai niin. Syysterveiset etelästä. On se
vaan hyvä, ettei meillä täällä ole yhtä lämmintä... Huhhuh, kun tekee
hyvää päästä takaisin pitkästä aikaa tänne Savukosken jylhiin
tunturimaisemiin, vastasi kysymykseeni Peltoperä.
-Kiitosta vain kovasti. Missäs asti kävit? Esitin jatkokysymyksen.
-Rovaniemellä, tuli hiljainen vastaus Peltoperältä.
-Ei kun kyllä me nyt ruvettiin kuulkaas maailmanparannustöihin. No niin herrat, takit nisk... Ei Rajala. Laita se kossu pois, en tällä kertaa tarkoittanut sitä. Eli no niin herrat. Takit niskaan. Nyt lähdettiin. Nyt
lähdettiin suoraan herra johtajan luo vaatimaan parannusta työoloihin
tai se on lakko! Näillä sanoilla sain äkkiä laajan kannatuksen ja
matkaan lähdettiin. Minä, lastaajatonttu Makkonen, tullitonttu Rajala, sissitonttu Väijylä, rekkatonttu Peltoperä, tulkkitonttu Satakieli ja vahva muutoksenhalumme lähdimme kaikki kohti Joulupukin päämajaa, kunnes ongelmat alkoivat.
-Jaahans, mihinkäs päin sitä nyt sitten pitää lähtiä?, kysyi tullitonttu Rajala heti, kun olimme toimiston sisätiloista poistuneet. Kysymys oli suorastaan erinomainen.
-Länteen päin tietysti. Rovaniemelle
tietenkin. Siellähän se on joulupukilla toimisto, vaikka hän
vapaa-aikansa täällä kotona viettääkin. Se tarkoittaa linja-autokyytiä,
onhan linja-autossa myös tunnelmaa, keksi Satakieli.
-Valitettavasti viimeinen vuoro on jo mennyt, katsoi Väijylä googlesta.
-Asia selvä. Se on sitten mentävä jalan. Missäs päin se Itä on? Kysyin.
-Jaa-a. No siitähän mulla ei oo aavistustakaan, minä olen nimittäin alunperin ihan muualta kotosin, vastasi Väijylä.
-Se on sitten lähdettävä kylälle ostamaan kompassi, keksi Rajala.
Ja
niin me sitten lähdimme kaikki kolme kompassin ostoon kylälle. Ja ketkä
tuntevat Rajalan, tietävät, että osoitteena on vain ja ainoastaan
Lyytin pub.
Yö
alkoi olla jo pitkällä, kun hetken vaelluksen jälkeen saavuimme
perille. On se tuo Rajala kyllä ihme mies. Jos ei muualle osaa, niin
Lyytin baariin löytää vaikka silmät kiinni. Mutta ymmärtäähän sen. Savukoskelaisilla verillä.
-Saisinko puolipulloa keskiolutta? Kysyi Rajala baarimikolta.
-Voi voi, kun meillä ei myydä lainkaan puolikkaita, tuli vastaus tiskin takaa.
-No saako sitten kahdeksan täyttä, vastasi Rajala itsevarmasti.
Rajala maksoi kaljat. Otimme pullot tiskiltä ja katsoimme, mihinkähän istuisimme. Hetken aikaa kierreltyämme huomasimme taksitonttu Arttu Korven istumassa eräässä pöydässä. Istuimme viereen ja pyysimme häntä mukaan retkellemme suuren kaupungin valoihin. Hän sanoi paljon nähnyt, mä olen elämästä. Näen ihmisten kunnon jo heidän katseestaan. Ja jos et tykkää pahaa, sanon sulta puuttuu ässä. Tarjoo mulle ryyppy, niin saat neuvon arvokkaan, lauloi Arttu tervehdykseksi.
-Vaan kyllä minä olen mukana. Jos tämä on se tie saada virolaisten tilalle suomalaisia kuskeja ja muitakin parannuksia työolosuhteisiin, vastasi Arttu innokkaasti.
-Voisitkohan sinä sitten lähtiä kulettamaan meitä saman tien rolhhoon?, kysyin häneltä.
-Kyl... hik, kyllä mää... Kyllä mää muuten, mu... hik... Mutta autosta
on takarekisterivalosta vasen palanut. Tulee vielä poliisi ja sakottaa
saatana, sanoi Arttu, jonka pöytään ei oikein tahtonut omat juomat enää
sopia, vaan pitelimme niitä vain kädessä.
-Onkohan tuo alkoholinkäyttö riistäytynyt taksikuskeilla käsistä, varsinkin tähän pikkujouluaikaan. Kun Eivät oikein tahdo pysyä tolpillaan, ihmettelin hiljaa ääneen.
Istuimme siinä sitten iltaa ja hetken mietinnän jälkeen emme katsoneet järkeväksi lähteä enää yönselkään. Päätimme jäädä Korven seuraksi. Yövyimme viereisessä majatalossa ja aamulla olimme virkeinä lähtemään takaisin kotiin, kunnes Väijylä huomasi jotakin oleellista unohtuneen, kun olimme jo puolivälissä kohti kotia.
-Minä niin kauhiasti tykkään näistä sinun projekteistasi Rajala, kun aina pitää lähteä kylälle jotakin ostamaan, kehuin minä tullitonttua.
- Kyllä nämä on mukavia retkiä, mitä nyt unohdettiin ostaa kompassi! huomasi Väijylä.
- Tosiaan, olemme unohtaneet koko matkamme tarkoituksen, sanoin
- Takasin, ehdotti Rajala.
- Ei tässä nyt kerkiä mahdottomasti ryyppäämään Suomen muotoisen pilven alla. Illalla on taas työvuoro ja siihen mennessä pitää ehtiä Rovaniemelle ja takaisin, toppuuttelin siinä kavereitani.
Päätimmekin siitä sitten lähteä aamun ensimmäisellä Möllärillä kohti Rovaniemeä. Ja onneksemme emme montaa hetkeä joutuneet odottelemaankaan, vaan suhteellisen nopeasti meille tuli noutaja. Matka sujui mukavasti. Talviset tunturimaisemat ja pysäkit kuin ohi vilahtavat, on siinä seitsemällä tontulla mukava matkustaa. Enää lumikkia vaille täydellistä. Ensimmäisen kerran bussi pysähtyi Pelkosenniemen Seon
pihassa. Jokunen hiihtäjä nousi kyytiin ja kuljettaja kävi hakemassa
muutaman postipaketin. Bussi lähti jatkamaan eteenpäin kohti Pyhää.
Vasemmalla näimme Andy MCTontun patsaan.
Kun
bussi pysähtyi Pyhätunturille, tuli tilaisuus lyhyelle jaloittelulle.
Tämän myös käytimme hyväksemme. On se vain komea maisema, kun on kaira
taas jalkaisin kulkematon ja on nietosta nietosten myötä. Pienen tovin
kuluttua nousimme takaisin kyytiin, ja matka saattoi jatkua. Seuraavana
pysäkkinä olikin sitten jo Kemijärvi. Siellä alkoi tehdä mieli lihapullat ja perunat ABC:lta 9.90€. Valitettavasti sille ei juuri nyt ollut aikaa. Hetki vain ja päivä kerrallansa me koko ajan lähestymme joulua, joten ruokailut jääköön toistaiseksi. Mölläri
jatkoi Kemijärveltä suuntanaan Rovaniemi. Olimme olleet koko matkan
ajan melko hissukseen. Makkoselle ja Rajalalle näkyi unoset maittavan.
Jäimme
kyydistä Joulupukin pajan kohdalla ja aloimme etsiä pääovea. Eikä siinä
kauaa mennytkään, kun löysimme sen. Ikävä kyllä jatko ei sujunutkaan
sitten aivan mutkattomasti.
-Kuulkaas
mitä tämä nyt taas tarkoittaa? Te siis olette tulleet Korvatunturilta
asti hoitamaan asiaa, jonka olisi voinut soittaa yhtä hyvin puhelimella?, ihmettelee ovitonttu tuloamme.
-Jaa no, tuota, eipä käynyt mielessäkään. Tuota, olikohan sille Pukille vielä vapaana audienssiä tälle päivälle? Kun kerran täällä saakka ollaan, niin hoitaisimme asiamme mielellämme saman tien, vastasin ovitontulle.
-Pieni hetki olkaa hyvä, minä käyn kysymässä, sanoi ovitonttu.
-Kiitos. No niin. Kuulitte mitä se sanoi, sanoi Makkonen.
-Kyllä. Jahas, Eikun peremmälle, vastasi Väijylä.
Ja
niin sitä sitten lähdettiin kohti Pukin toimistoa. Käytävä tuntui
jatkuvan jatkumistaan. Opasteita seuraten pääsimme jo pukin oven taakse,
mutta päätimme ensin kuulostella ovenraosta huoneessa melko outoon sävyyn käytävää keskustelua.
- Uskokaa tai älkää, mutta täällä on viisi juoppoa Korvatunturilta, ja kysyivät audienssiä, nauroi ovitonttu Pukille.
- Audienssiäkö? Mahtavatkohan he edes tietää, mitä sana audiens tarkoittaa.
- Näyttävät tietävän. Oli aamun ensimmäinen auto tuonut Savukoskelta. Mitäs vastaamme?, kysyi ovimies.
- Sanokaa,
että voihan pahus, kun ovat päässeet jo tältä päivältä loppumaan. Mutta
uusia on kyllä tilattu. Pitäisi huomisessa postissa tulla. Ja
kysykääpäs vielä, että kelpaako heille sellainen käytetty audienssi,
vaiko pitääkö olla ihan uus? nauroi pukki ovitontulle. Enempää he eivät ehtineet rupatellakaan, kun Makkonen pitkän vauhdin jälkeen potkaisi oven auki ja seurueemme astui sisään. Kyllä Makkosessa tiivistyy se, mitä tapahtuu, kun syö ruisleipää. Makkonen on suunnitellut olevansa valmis siaistamaan
Petteriä, jos tämä sattuu joskus sairastumaan kesken joulun. Joitain
koeajoja on Pukki Makkosella jo tehnytkin. Valitettavasti Makkonen ei
vedä vertoja poroille korkeanpaikan kammon takia. Makkosella menee nuppi
sekaisin jo tuhannen kilometrin korkeudessa.
Mutta
asiaan. Astuimme vihaisen oloisesti ja määrätietoisesti sisään.
Askeleemme olivat niin vakuuttavat, että ovitontulla meni munat
sekaisin, hyvä etteivät pudonneet.
- Niin anteeksi Pukki, kummillako munilla teemme lettutaikinan tänä jouluna, näillä luomuilla vai näillä kanan tekemillä?
Oli ovitonttu juuri kysymässä, kun pakkasimme sisään. Enempää he eivät
ehtineet rupatellakaan, kun keskeytin hänet vihaisesti.
- Kuulkaas Pukki, olisikohan teillä mitenkään hetki aikaa, kun nyt alkaa nämä nykyiset työolot jo pikkuhiljaa riittää! Huusin Pukille.
- No eiköhän minulta sen verran liikene. Joten nouskaa vain hyvä mies ylös ja kertokaa huolenne. Olin huomaamattani vajonnut rukoiluasentoon. Syytä en kyllä tiedä.
- Arvoisa Pukki. Olemme monta vuotta saaneet kestää nykyisissä oloissa ja nyt alkaa mitta tulla täyteen, aloitti Makkonen vähän hillitymmin kuin minä.
Siitä sitten aloimme kukin vuorollamme kertoa huolenaiheistamme.
- Vaadimme pikaisia palkankorotuksia, aloitin minä.
- Vaadimme inhimillisempiä työaikoja, jatkoi Makkonen.
- Vaadimme saada taas enemmän suomalaisia kuljettajia. Pukki saa luvan itse tulla huastamaan ameriikkaa ja viroa ja pariisia ja turkua ja voi helevetti minkälaista tankeroa siellä kulukee töissä. Ja sitten on ne vääräuskosetkin vielä, kertoi tullitonttu.
- Vaadimme saada lyhyempiä työvuoroja. Siinä kun ajaa koko ajan, niin ei se ole mikään ihme, että työtapaturmat lisäntyy. Kun työvuorokirjassa on peräkkäisinä vuoroina samalla kuljettajalla välit Korvatunturi-Torino
ja Torino-Korvatunturi, niin kyllä sitä rupeaa väkisinkin auto
lähtemään hallinnasta viimeistään siinä Berliinin ja Pariisin kohdilla.
Ja seuraukset voidaan lukea lehdestä, kertoi vuorollaan rekkatonttu
Peltoperä.
- Kaikkein suurimpana vaadimme ilmaisia kierroksia toimist...
- Naama umpeen Rajala nyt kerrankin! Kaikkein suurimpana ja eniten vaadimme jo saada sitä kauan luvattua Jäämeren rataa, selitin Pukille.
- Nyt
tarvitaan ryhtiliikettä! Tämä ylenpalttinen säästäminen alkaa olla
naurettavalla tasolla. Aina niin kestäviksi tunnetut lahjapaperitkin
ovat kuin Ilveksen puolustus. Ja eipä tuota ole kehumista, hyvä jos 10.minuuttia pysyy kasassa. Tässähän menee kohta hermot!, huusi Rajala kurkku suorana.
Tunnelma rauhoittui hetken. Tovin kuluttua kerroin pukille vaihtoehdoista.
- Joko
te suostutte näihin vaatimuksiin nyt, tai sitten me itkemme ja te
suostutte, ja se ei sitten ole kaunista katseltavaa, kun isot tontut
itkee.
Pukki oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Voisi sanoa, että jopa hieman pelokas.
- Hmm.
Kyllä te taidatte olla oikeassa. Nämä säästöt ovat jatkuneet jo melko
pitkään. Mutta antakaa minun selittää. Näille säästöille tulee vielä
tärkeää käyttöä. Kaikki tämä alkoi noin 20-vuotta sitten. Minä
kun olin käymässä vierailulla lahjatoiveiden luokitteluosastolla, en
voinut enää olla katsomatta niitä, käsialasta päätellen savolaisten
kirjoittamia erittäin koskettavia toiveita. Lähes joka paperissa luki:” Iliman pilluu, nyyhk, nyyhk”. Kuuklailin
sitä hetken netissä löytääkseni toiveesta suomenkielisen version.
Oikeastaan siinä meni muutama yö internetin ihmeellisessä maailmassa.
Lopulta löysin sen. Kyseessä on ilmeisesti joku “Ilmastonmuutos”.
Tarkemmin tutkittuani ymmärsin, että mitä se tarkoittaa. Ilmasto, tai
oikeastaan koko maapallo on vaarassa palaa loppuun, mikäli emme muuta
elämäntapojamme, vastasi Pukki.
Olimme kaikki kuin ällikällä tai rälläkällä
lyöty. Oliko tuo kylmä ja niin kiireinen ja kommunistisesti aina
punaisena kulkeva johtaja sittenkin sydämeltään hyvä? Ihmettelimme tätä
suuresti. Ja haluan tähän väliin huomauttaa, että todennäköisesti Pukki
esiintyy eri tavalla teille asiakkaille siellä etelässä, kuin mitä työntekijöilleen täällä pohjoisessa. Yritin vastata Pukille jotain.
- Tämäpä tuli yllätyksenä. Mitä tämä ilmastonmuutoksen torjunta nyt sitten tarkoittaa?
- Me alamme siirtyä hiljalleen kohti uusiutuvan energian käyttöä ja kasvisruokavaliota. Olen joitakin siirtoja tehnyt jo. Olen
yrittänyt kääntää ruokailutottumuksia oikeaan suuntaan ja yrittänyt
puhua ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Joissain määrin hiljainen työni
on ollut todella tuloksekasta. Esimerkiksi Petteri, yhdessä muiden porojen kanssa on luvannut noudattaa kasvisruokavaliota. Siinä sitä on hienoa asennetta.
- Ohhoh. Olettepas te olleet ahkera. Mutta missä välissä olet oppinut sellaisia sanoja kuin kasvisruokavalio tai uusiutuvat energianlähteet?. Kysyi Väijylä ihmeellisen näköisenä.
- No sitä kun on yksi työpäivä vuodessa niin sitä ehtii kuuklettamaan yhtä sun toista hakusanaa. Mulla ois
tarjolla teille Diili. Tämä on se, mitä varten nyt on säästetty.
Jäämeren rautatien rakentaminen aloitetaan välittömästi. Vastapainoksi
en voi muita vaatimianne myönnytyksiä valitettavasti antaa. Mutta.
Iloksenne voin kertoa, että te ette taida joutaa enää tänä töihin.
- Tä. Saadaanko me vapaapäivä?, kysyi Rajala, tiedätte hyvin, että mikä mielessään.
- Ei, te ette taida kyllä palata töihin edes ylihuomennakaan, vastasi Pukki.
- Hienoa. Pääsemme siis etuajassa lomalle. Minä lähden Australiaan... , ehdin sanoa.
- Ja minä Luganoon
- Ja minä Costa Ricalle.
- Ei!!!. Teille ei ole luvassa lomaa ensimmäistäkään päivää, vihjaili pukki.
- Sa... Saa... Saatiinko me juuri popopopotkut?, änkytti Peltoperä.
- Ette
sentään. Te jäätte tänne yöksi. Tämä hanke maapallon pelastamiseksi on
saatava liikkeelle. Huomenna minä nimitän teidät adjutanteikseni ja
pidämme kokouksen. Suokaa anteeksi arvon tontut, mutta nyt alkaa rakkaimpallani jälleen painiottelu. Muori alkaa olla jo nääs niin hyvä, että hänen matsinsa kuvataan oikein televisioon. Olikohan se nyt sitten niin, että tänään otellaan Sääksjärvellä. No mutta hyvää yötä teille. Pyytäkää ovitontulta avaimet. Yövytte tänä yönä parhaissa sviiteissä.
- Näkemisiin, sanoimme Pukille, joka jäi tuijottamaan poliisi-tv:tä huoneeseensa.
Siitä
me sitten läksimme Ovitontun kautta huoneisiimme. Taisimme tehdä
maailman ennätyksen. Aika vähällä vittuilulla päästimme ovitontun, joka
jäi sinne istuksimaan tiskinsä taakse. Hotellihuoneisiin päästyämme
päätimme lähteä juhlistamaan huomista tuntuvaa ylennystä Rollon yöhön.
Kävimme kävelemässä jätkänkynttilän ohi ja kuljimme keskustaan.
Keskustassa löysimme mukavan ravintolan. Astuimme sisään, haimme tuopit
ja istuimme alas. Sen jälkeen... Niin siis ja sitten... Olin siis juuri
sanomassa... Jaa-a, siihen katkesi muisti siltä illalta. No, se ei ole onneksi vaarallista.
Seuraavana
päivänä, joka oli jo muuten 23.joulukuuta, heräsimme kaikki melko
aikaisin. Puimme päällemme ja eilisen illan tapahtumia. Lähdimme melkein
heti aamupalalle.
- Minä kokeilin viime yönä sellaista uutta, 6h paastoa. Eli en siis syönyt tai edes juonut mitään kuuteen tuntiin. Ja kyllä on kuulkaas nyt olo mitä mainioin, kehui Rajala aamiaispöydässä.
- Mulla oli melkein sama juttu, ja kyllä täytyy kehua, että tänä aamuna oli sellainen olo, niin kuin olisi uuteen päivään herännyt, kertoili Väijylä.
- Mulla sen sijaan oli tänään herääminen, sellainen silmiä avaava kokemus, sanoin vuoroltani minä.
Siinä söimme aamupuurot
ja läksimme kohti pukin toimistoa. Kello oli siinä kohti siinä
aamukuuden paikkeilla. Meille tontuille on annettu sellainen kyky nukkua
riittävästi, muttei liian pitkään. Tämä auttaa kummasti aikataulussa
pysymistä.
Käytävät sen kuin vain jatkuivat ja jatkuivat. Niitä oli varmaan miljoonia. Onneksi siellä oli sentään opasteet ihan meitä varten asennettu. Enää tässä vaiheessa emme ihmetelleet vastaan tulevia polkupyöräilijöitä. Meinasimme itsekin hankkia pyörät, mutta kun löysimme sellaiset, olimme jo melko liki Pukin toimistoa.
- Hyvää huomenta, herra Pukki, toivotimme Pukille sisään astuttuamme.
- Huomenta huomenta. Istukaa alas. Aloitamme
välittömästi taistelun ilmastonmuutosta vastaan. En ole koulutukseltani
historian opettaja, mutta nyt tulee töitä, joista ei voi kieltäytyä.
Ensimmäiseksi, valitettavasti koko miljoonapäinen henkilökunta joutuu
jättämään vuosiloman väliin, kertoi Pukki, joka aika varmasti tiesi
tulevan reaktiomme.
- Nyt lyö jo yli. Tämän ilmastonmuutoksen muutoksen me vielä kestämme, mutta että loma väliin. Jokainen tonttu valmiustonttuja lukuun ottamatta on oikeutettu vuosilomaan 24.12-15.7. Niin seisoo jo työehtosopimuksessakin, vastasi Satakieli kaikkien puolesta Pukille.
- Antakaappas,
kun jatkan. Tavoitteemme on sellainen, että olemme täysin
hiilineutraaleja vuoden 2019 jouluun mennessä. Silloin, kun koko muu
maailma lipee
paskassaan, voimme me vain sulkeutua salaiseen Korvatunturiimme
vastuuttomina kaikesta, kun ei enää ole silloin meistä kiinni. Teemme
siis oman osamme,
muttemme enempää. Ihmiset tehköön sitten oman osansa. Mutta yhteistyö
on järkevää. Ehdottaisinkin, että ottaisimme yhteyttä tällaiseen
“Ilmastosoturit” nimiseen ryhmään, ehdotti Pukki.
- Mikäs ryhmä se nyt sitten on?, kysyi Väijylä.
- Ilmeisesti joku ryhmä täynnä huonosti nukkuvia, ilmastoa kuluttavia lempääläisiä
ja muita puliukkoja ympäri Suomen maata, jotka luulevat voivansa
pelastaa maailman. On siellä kuulemma joku vähän viisaampi
pirkkalainenkin, mutta nämä ovat vain huhuja. Tuo ryhmä on kuitenkin jo
olemassa, ja vaikkei se hääppöinen olekaan, niin hyvä se on sentään
jostakin aloittaa. Kuka hoitaa?, kysyi Pukki puheenvuoronsa päätteeksi.
- Minä voin ottaa tästä kopin, sanoi Makkonen ja viskaisi bumerangilla ikkunan rikki.
- Erinomaista Makkonen. Te loput kuusi voisitte lähteä heti takaisin Korvatunturille levittämään tietoutta tästä uudistuksesta.
Loppuratkaisu
Ja
sen puheenvuoron jälkeen lyötiin viisaat kantapäät yhteen kuin
armeijassa. Heti paikalla läksimme takaisin kohti Korvatunturia uudistuksia
tekemään. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Joulussa 2019. Ja uskokaa
tai älkää, niin tavoitteessa on onnistuttu. Ehkäpä minä vähän kerron,
että mitä tässä nyt on tapahtunut. Ensimmäinen päivämme takaisin
Korvatunturilla oli varsinainen shokki, kun aloimme kertoa lomien
lykkäämisestä. Kyllä se yleisö siitä sitten loppua kohden rauhoittui,
kun pääsimme itse asiaan. Viimeistään siinä vaiheessa oli kuuntelijoiden
huulilta luettavissa jopa pientä iloa, kun kerroimme Jäämeren radan
rakentamisen aloitettavan mahdollisimman heti. Siinä sitä oli sitten
rakentamisen meininkiä. Kaikki antoivat kaikkensa, eivätkä valittaneet
yhtään. Varsinkin betoninvalajat olivat aivan omassa elementissään.
Uudenvuoden aattonakin painettiin menemään töitä niin kuin viimeistä
päivää. Ja ennen toukokuuta oli Jäämeren rata valmis. Ja nyt tulee
sitten sellainen pommi, että pitäkää
heikkohermoisimmat tuolista kiinni. Koko rakennustyömaan aikana ei
kulutettu ensimmäistäkään tippaa alkoholia! Eikä paljon mitään sen
jälkeenkään. Kiitos Pukin, me tontut tajusimme, että elämä on mahtavaa
ihan selvinpäinkin. Me tontut olemme alkaneet liikkua enemmän ja saamme
siitä sitä hyvänolontunnetta. Muutenkin elämäntavat ovat kääntyneet terveellisimmiksi.
Jäämeren rata oli siis valmis.
Rekoista oli voitu luopua, jolloin kuljettajien ei enää tarvinnut
viettää monta päivää putkeen ratin takana. Olemme tehneet myös suuret päästösäästöt ympäristöystävällisen junan kanssa. Se ei toki tehnyt kuljettajia työttömäksi, sillä ei junakaan kulje sähköllä. Veturi käyttää energiakseen bioenergiaa, jota saadaan poron -, jäniksen -ja hirven jätöksistä. Kuljettajia onkin palkattu paskanpoimijoiksi. 1kg sontaa vastaa 1000€, joten palkka on pitkästä aikaa kohdillaan. Eikä
Pukki lähtenyt palkkaamaan suoraan thaimaalaisia marjanpoimijoita, vaan
tarjosi töitä ensin suomalaisille tontuille. Samalla me tontut olemme
oppineet pikkuhiljaa enemmän kasvisruoan pariin marjoja ja sieniä
syömällä. Esimerkiksi emme enää kuluttaneet kokonaista porotokkaa, kun oli juhlat. Poronhoitoakin on hieman rajoitettu, mutta eläintensuojelijatontut pitävät huolen, että Petterille riittää kavereita.
Muutakin,
ehkä hieman yllättäen tapahtunutta kehitystä tapahtui. Syntyvyys oli
vähentynyt yli 50% ja kuolleisuus melkein samassa suhteessa
alkoholinkäytön lopettamisen myötä.
Näillä
uudistuksilla olimme jo lähestyneet nollarajaa hyvää vauhtia. Enää oli
jäljellä uudistukset koskien joulua. Tänä jouluna söimme enemmän
porkkanalaatikkoa kuin koskaan ennen. Osasyy lienee se, että keittäjät
olivat keksineet siihen aivan uudenlaisen salaisen ainesosan. He eivät
tätä tekstiä tule lukemaan, joten uskallan kertoa sen ainesosan olleen
porkkanan. Kinkkua emme vielä hylänneet, mutta heti kun korvaava
ainesosa lihalle löytyy, tulemme sen tekemään. Kovasti jo yritimme tänäkin jouluna. Kokeilimme korvata kinkun vesimelonilla ja ruusukaalilla, mutta ei toistaiseksi ole onnistunut. Meille tontuille maku ei ole kinkussa tärkein, vaan sen oikea muoto.
Viimeisenä uudistuksena oli lahjapaperit. Olimme alkaneet kehitellä kierrätettävää lahjapaperia. Koska kyseessä on rahanahne
kansa, Rajala keksi laittaa siihen 100€ pantin. Tämä oli varsinainen
menestys, eikä ensimmäistäkään lahjapaperia löytynyt enää merestä tai
sekajätteestä.
Mutta
miten kävi Makkosen ja ilmastosoturien? Makkonenhan teki yhteistyötä
ihmisten kanssa ja heiltä lähti mopo käsistä, joten tilalle laitettiin
polkupyörä. Tällä periaatteella he ovat päässeet hyvin alkuun ja
Lempäälän lukio on julistettu Suomen ilmastoystävällisimmäksi lukioksi. Nobel-palkinto
on mahdollinen heille jo ensi vuonna, jos vain sinnikkäänä jaksavat
parantaa maailmaa. Me tontut pääsimme erittäin lähelle nollaa yhdessä
vuodessa. Ei se mitään ydinfysiikkaa ollut. Puhalsimme yhteen hiileen
niin kovaa, että saimme sen putoamaan ja ihmeitä tapahtui. Nyt me tontut
olemme tehneet osamme. Seuraavaksi on teidän vuoronne, ihmiskunta.
Ja tarinan opetus on se, että ei kannata heittää bumerangilla sisällä, jotta ikkunat pysyisivät ehjinä.
Ps. Loppuun vielä jouluinen haaste. Tekstiin on piilotettu suomalaisten laulujen tunnettuja säkeitä. Osa vähän uudempia, mutta paljon myös löytyy vanhaa. Säevoi olla vaikka keskellä pitkää lausetta. Joissain tapauksissa vain kappaleen nimi on mainittu, mutta se tästä tekeekin haastavaa. Tehtävänä on olla kova jätkä -tai akka, ja löytää kaikki 19 kotimaista biisiä. Ja nyt on oikeasti kova juttu tunnistaa kaikki!
ReplyDelete