Noin kahden joulun prosessi

Jos joulupukki konttaa sisään, onko hän humalassa?  - Ei välttämättä. Pukin toimenkuvaan kuuluu, että hän käy vähän väliä kontillaan. 

Hyvä tarinan lukija, tämä ei ole varsinaisesti mikään huumoritarina, vaikka edellä erään vitsin murjaisinkin. Tämä kertomus on totta, ja tehty vakavalla mielellä ja tietokoneella. Tulen seuraavaksi kertomaan siitä, miten suuria asioita tapahtuu Korvatunturilla vain vajaassa vuodessa. Samalla viesti äidinkielen opettajille. Toisinaan pienestä kirjoitusvirheestä voi kehittyä suuria epäonnistumisia. Tämä tositarina kuitenkin osoittaa sen, että kehitys voi tapahtua myös päinvastoin. Tapahtumat alkavat vuoden 2018 joulusta.  

Ollipa kerran, juuri joulun alla 2018 oli voittanut ensimmäisenä suomalaisena naisena painin maailmanmestaruuden. Tätä oltiin seurailtu tiiviisti myös Korvatunturilla, jota johdetaan vaimon isoilla rahoilla ja johtajan pienillä aivoilla, vai olenko nyt aivan väärässä? Itse herra iso herra, Korvatunturin ylipäällikkö oli vaikuttunut tästä Petra Ollin menestyksestä suuresti. Joulumuori olikin tämän innoittamana alkanut käydä painitunneilla aivan Korvatunturin naapurissa. Ja harjoituspaikkakin oli mitä mainion. Korvatunturihan sijaitsee Suomen itärajoilla, aivan Savukosken tuntumassa. Siellä sijaitsi aikoinaan myös kuuluisa “Suomen pisin viinakauppa”. Se oli siis 26km pitkä tie Savukosken keskustasta Lyytin pubista aina Marttiin ja K-kauppaan asti. Tätä on kutsuttu myös Suomen pisimmäksi viinakaupaksi sen vuoksi, että aikojen saatossa jokaisessa talossa matkan varrella on myyty kiljua. Aikojen saatossa tuo matka on kuitenkin lyhentynyt asukasluvun vähenemisen takia, mutta edelleenkin, kun joulumuori menee pubiin, tilaa oluen, ja alkaa haastaa riitaa paikallisten kanssa, niin ihan hyvät painiottelut saadaan aikaiseksi.  Painiottelut ovat tarpeeksi pitkiä, ja päättyvät usein joulumuorin voittoon, sillä koskaan Kemijärven poliisi ei ehdi paikalle, ennen kuin jokainen vastaan asettunut makaa kanveesissa baarin lattialla. Poliisin saapumisenkin voi päättää itse. Jos poliisi haluttaisiin paikalle esim. kello 22, pitäisi kiireellinen hälytys tehdä jo kello 16 iltapäivällä. Illat päättyvätkin usein joulumuorin voitonlauluun: “Hiljaa yössä, nyt sävel kaikaa, tähtein vyössä, on kummaa taikaa, mieltä kiehtoo, tuo pukki kuuma...” Junteille tiedoksi, että kyseessä on siis joulumuorin oma teos, La Tuntursita 

Mutta jätämmepä joulumuorin hetkeksi, ja siirrymme Korvatunturin muihin merkkihenkilöihin. Minä, joka tässä yritän kertojana tilanteita selvittää, olen lähtötavaralaituri 33:n päällikkö. Oranssit liivit päällä olen kylmissäni odottamassa juuri tämän illan ensimmäisiä laituriin saapuvia rekkoja, jotka ovat tulossa tankkaamaan ja täydentämään uuden lastin joululahjoja, jotka he sitten vievät eteenpäin. Rekkoja tulee yleensä muutama kymmen per ilta, mutta näin kiireisimpään aikaan voi tulla mieletön määrä. Emme me koskaan saata tietää, emme koskaan aavistaa, millainen rekkamäärä sieltä tulee täytettäväksi, ja se onkin tämän työn suola, kun saa ison lahjalähetyksen lähtemään. Meillä on täällä vaitiolovelvollisuus, mutta sen verran voin mainita, että meillä on täällä 33 laituria, jokaisella töissä 6-10 tonttua. Valitettavasti joulupukki ei ehtisi joka paikkaan, jos hänellä olisi kaikkien maailman ihmisten lahjat mukanaan. Joten hän kuljettaa suuren osan lahjoista isoilla rekoilla jo valmiiksi sinne päin, mihin ne ovat menossa. Pukilla on sitten salaisia, kallioon porattuja varastoja ympäri maailmaa.  

Mutta takaisin aiheeseen. Minun tehtäväni on valvoa kokonaisuutta tällä laiturilla ja kirjata ylös tulevat ja menevät rekat lasteineen. Tänään on siis jo 21.joulukuuta, kello 17, joten ruuhkaa lienee tulossa. On tässä nyt kuitenkin vielä 15 minuuttia ennen ensimmäisen rekan arvioitua saapumista.  Ilta alkaa kohta hämärtää, on ulkona jo melkein pimeää. Mietin elettyä elämää, ja tilanteeni tää mua hämmentää. Mietin mistä käärin edes yhden setelin, jolla tarjoaisin illan tälle oman laiturin porukalle, onhan se ihan perinne, että johtajat järjestävät pikkujouluja porukoilleen. Minun laiturillani työskentelee minun lisäksi kuusi tonttua. Mutta mene ja tiedä, ota ja viserrä, sieltähän jo Korvatunturiin tuovan tien suunnalta alkaa ääntä kuulua. Ja vielä 14 minuuttia etuajoissa. Työvuoro ei voisi paremmin alkaakaan. Yhtäkkiä kuuluu kuulutus: “Varokaa ohittavaa rekkaa, laiturilla 33!” Äh. Se onkin vain kilpailevan firman rekka. Tulee muuten aika lujaa! Nyt muuten tul...              -Tööööt! Viuh, viuh, viuh, ovat äänet, joita kuuluu, kun Mitä saisi olla.fi:n kolmiosainen kuorma-auto hurahtaa ohi.  Nettikaupat ovatkin pahoja kilpailijoita meille perinteisille tavarataloille. No nosti sentään kättä. Mihin ihmeeseen ovat jääneet “Omat rekat” punaisine kirkkaine Tokmanni –ja Coca Cola mainoksineen ja ah niin näyttävine, värikkäine valoineen. Onhan tässä toki vielä aikaakin, mutta mitä nopeammin, sen aikaisemmin pääsisi myös kotiinpäinkin.  

Tässä joutessani ehdin rupatella hieman joululahjoista. Lahjat siis valmistetaan täällä Korvatunturilla päivällä. Öisin ne sitten ajetaan maailmalle. Henkilökuntaa on paaaljon, mutta palkka ei ole kaksinen. Itsekin tein viime jouluna kahta vuoroa, päivällä paketoinnin parissa ja illalla laiturilla. Ylennyksen saatuani minun ei enää tarvitse raataa niska limassa 12h putkeen, mutta monella on sama tilanne kuin minulla aikaisimpina jouluina. Työaika on pitkä, mutta sen lisäksi ovat kiusana lahjapaperit, ne kun ostetaan aina niin halvalla kuin mahdollista.  

Meille tontuillekin on tulossa eräs erittäin odotettu lahja. Jo melkein 20-vuotta meille on luvattu sitä kaikkein suurinta lahjaa, mitä voi toivoakaan. Se on Jäämeren rata. Moni siellä etelässä ajattelee Jäämeren rautatiehankkeesta olevan vain puutavarakuljetuksen ja turistien matkustamisen hyödyt. Harva tulee ajatelleeksi, että mikä mahdollisuus se olisi Korvatunturille. Junalla lahjat nimittäin kulkisivat kolme kertaa nopeammin aina Helsinkiin asti. Olemme omassa porukassamme miettineet sellaista unelmatilannetta, että Jäämeren rata ja Helsinki-Tallinna rautatietunneli valmistuisivat samaan aikaan. Olisi mahtavaa voida kuljettaa kaikki Euroopan lahjat yhdessä junassa! Siinäkin olisi komealle kuulutukselle aihetta: “Intercityjuna 274, Utsjoelta Roomaan, Kööpenhaminan ja Pariisin kautta, lähtee raiteelta 33”. Olen lukenut tällaisesta mahdollisuudesta lehdestä monesti. Kuulemma hiilidioksidipäästötkin vähenisivät. Toistaiseksi lahjat viedään siis vielä rekoilla, mutta poliitikkotontut tekevät parhaansa, että Jäämeren rata saataisiin rakennettua mahdollisimman pian. Ja meillä on vahva luotto heihin, sillä poliitikothan ne vasta varsinaisia tonttuja ovatkin.  

Mutta mitä minun vanhat laiturimestarin silmäni näkevätkään? Katsohan nyt sinäkin Makkonen. Eikö se olekin Peltoperän rekka, kun tuolla kaukaisuudessa häämöttää? 

-Suoraan sanottuna, suurin piirtein se siltä näyttää, että ensimmäiset omat rekat alkavat saapua, vastasi laiturin eräs lastaajatonttu Makkonen, jolta olin asiaa vielä varmistellut. Melko rauhallinen kaveri, joka ei puhu paljon, mutta kun puhuu, niin puhuu asiaa. Töitä hän tekee kuitenkin enemmän kuin me muut yhteensä. Erittäin tärkeä osa tätä laituria 

Kohta saamme jo alkaa työt. Makkonen on siis yksi tämän laiturin neljästä lastaajatontusta. Minun ja Makkosen lisäksi laituri 33:lla työskentelee lastaajatontut Mäkinen, Vaaranen ja Vuorinen. Sitten löytyy vielä tullitonttu Rajala, sekä tulkkitonttu Satakieli virolaisia rekkakuskeja varten. Rajalan tehtävänä on tarkastaa rekan laillisuus. Hän tarkistaa rekisteriotteen ja ajokortin ja rekan kunnon. Siitä voi aiheutua pahaa jälkeä, jos puolikuntoisella rekalla lähdetään pienten viattomien lasten lahjoja kuljettamaan.  

-Peltoperä 267, Rovaniemeltä, saapuu laituriin 33! kuulutus varoittaa henkilökuntaa olemaan valmiina. Pikkuhiljaa alkaa rekkasaattue hiljentää vauhtia, kunnes se pysähtyy. Makkonen alkaa avaamaan punaisten Tokmanni-logojen peittämän rekan sivuovia. Näiden rekkojen peräovia ei siis tarvitse avata, sillä täyttäminen käy sivulaiturilta nopeammin. Kiskot olisi siis erittäin yksinkertaista vain vetää tuosta vierestä. Makkonen ja kumppanit alkavat pakata rekkaa valmiiksi ja minä kirjaan ylös, mitä kyytiin tarvitaan. Samaan aikaan tullitonttu käy kuljettajan kanssa läpi, että kaikki on juridisesti laillista, tai edes sinne päin.  

-25 rattikelkkaa, 12 biljardia, 22 barbie-taloa, 300 pakettia suklaata ja 80 aloitussettiä lumilautailuun olisi ensimmäiseen kyytiin lähdössä.  

-Kaikki löytyy, herra laiturimestari! tuli vastaus Vuoriselta. Vastauksen saatuani otin taskustani sinetöintivehkeet. Rekan ovet lyötiin kiinni ja ne lukittiin huolellisesti. Sitten kaivoin rintataskustani pillin, johon puhalsin pitkään sen merkiksi, että täällä päässä kaikki valmista. Se on merkki, josta kuljettaja tietää saavansa luvan ajaa pois laiturilta kohti huoltoasemaa, missä sitten laitetaan rekka ja etenkin rekkakuski valmiiksi lähtemään viemään lahjoja varastoille ympäri mualimoo 

Rekat vaihtuvat hitaasti yksi toisensa jälkeen ja viimeiseen rekkaan tulee vielä 300 kappaletta pikkuautoja ja yhtä monta nukkea. Muutama sata paria villasukkia ja ovet voidaan laittaa lukkoon. Vihellettyäni vielä viimeisen kerran pilliin, alkoi viimeinen rekka hiipiä hissukseen kohti varikkoa. Kellokin tulee jo 20. Miten tähän meni taas melkein kolme tuntia, miettii nyt varmaan moni. Syynä lienee se, että näitä rekkoja on monta kymmentä. Pelkkiin yhden rekan siirtymisiinkin menee aikansa. Ja kaikki tämänkin illan lahjat voitaisiin kuljettaa nätisti yhdellä junalla.  
Nyt on kuitenkin työvuoro taas ohi, ja kukin lähtee omaan tahtiin toimistoon istuksimaan. Minä lähden sinne yleensä ensimmäisenä, ja monesti ehdinkin nauttia hetken hiljaisuudesta. 

-Hyvää päivää herra johtaja, kai vielä tervehdin, vaikka enää teillä ole en, tervehtii luokseni toimistoon tullut lastausinsinööristä tullitontuksi ylennetty Rajala 

-Tää unta olla saattaa, että kaikkeen tähän saatiin jotenkin ihmeessä taas kulumaan 3h! Voi perskules kun olis nopeampi mekanismi ne rautatiet tähän hommaan, sanoin keskustelun avaukseksi.  

-Samma här! Ja sen lisäksi on nuot seetanan virolaiset kuskit. On taas kielitaito koetuksella, jatkoi  tullitonttu 

-Kyllä alkaa pistää vihaksi nämä säästötoimet, totesin.  

-Kyllä on karjalan kunnalla asiat kurjalla kannalla, sanoo toimistoon tullut sissitonttu Väijylä. Sissitontut ovat niitä tonttuja, jotka kiertelevät katsomassa ikkunoiden takaa, ovatko lapset ja äidit kilttejä vai tuhmia. Sen mukaan he sitten antavat... ...Niin siis antavat lahjaideat pajalle lahjanvalmistusosastolle. Pahoittelen, mutta keskellä rankkaa syksyä pitää olla vähän “väärää” huumoriakin matkassa. Joka tapauksessa sissitontut ottavat lahjatoiveet ikkunalaudalta ja tuovat ne sitten Korvatunturille. Väijylä on ilmeisesti juuri tullut Joensuusta päin.  

-No terve terve. Ei ne asiat ole kovin kummoisesti täälläkään päin, mutta mitäs Joensuuhun, tai missäpäin ikinä sitten kävitkään?, kysyi tullitonttu Rajala uteliaana. 

-En ihhaillut pielisen pintoo, vaik oli se kirkas ja tyyn. Voi mitä tästäkään joulusta tulee, kun ei taida tulla lunta täksikään jouluksi. Saavat taas tänä jouluna asentaa laskutelineet rekeen. Vai murheita olitte vailla.  Minun piti hakea toiveita myös Kuopiosta. Ja ei näistä oikein ota selevää. Kalakukkoo, lipstuikkarj ja kualikiäryleitä. On Mäntsälä mielessäin. Sieltä tulee sentään toiveet Suomeksi, mutta lähde Lappeenrantaan seurakseni mun, niin jo alkaa viäräleukassii ilimestyy ympärille. Mutta ei tämän ihmeempiä, vastasi sissitonttu. 

-Päivää arvon herrat, tervehtii huoneeseen yhtäkkiä astunut rekkatonttu Peltoperä. Täällähän on sellainen tuoksu, että olisi ollut puhetta työajoista.  

-Kyllä on asia näin. No, valitahan sinäkin vuorostasi jostakin, ehdotin rekkatontulle. 

-No ei tässä sen kummempia.  Viikkoja tiellä saan taas asfalttia niellä. Vähän silmiä painaa, mutta ei sen ihmeellisempää. Ai niin. Syysterveiset etelästä. On se vaan hyvä, ettei meillä täällä ole yhtä lämmintä... Huhhuh, kun tekee hyvää päästä takaisin pitkästä aikaa tänne Savukosken jylhiin tunturimaisemiin, vastasi kysymykseeni Peltoperä. 

-Kiitosta vain kovasti. Missäs asti kävit? Esitin jatkokysymyksen.  

-Rovaniemellä, tuli hiljainen vastaus Peltoperältä.  

-Ei kun kyllä me nyt ruvettiin kuulkaas maailmanparannustöihin. No niin herrat, takit nisk... Ei Rajala. Laita se kossu pois, en tällä kertaa tarkoittanut sitä. Eli no niin herrat. Takit niskaan. Nyt lähdettiin. Nyt lähdettiin suoraan herra johtajan luo vaatimaan parannusta työoloihin tai se on lakko! Näillä sanoilla sain äkkiä laajan kannatuksen ja matkaan lähdettiin. Minä, lastaajatonttu Makkonen, tullitonttu Rajala, sissitonttu Väijylä, rekkatonttu Peltoperä, tulkkitonttu Satakieli ja vahva muutoksenhalumme lähdimme kaikki kohti Joulupukin päämajaa, kunnes ongelmat alkoivat. 

-Jaahans, mihinkäs päin sitä nyt sitten pitää lähtiä?, kysyi tullitonttu Rajala heti, kun olimme toimiston sisätiloista poistuneet. Kysymys oli suorastaan erinomainen.  

-Länteen päin tietysti. Rovaniemelle tietenkin. Siellähän se on joulupukilla toimisto, vaikka hän vapaa-aikansa täällä kotona viettääkin. Se tarkoittaa linja-autokyytiä, onhan linja-autossa myös tunnelmaa, keksi Satakieli.  

-Valitettavasti viimeinen vuoro on jo mennyt, katsoi Väijylä googlesta. 

-Asia selvä. Se on sitten mentävä jalan. Missäs päin se Itä on? Kysyin.  

-Jaa-a. No siitähän mulla ei oo aavistustakaan, minä olen nimittäin alunperin ihan muualta kotosin, vastasi Väijylä. 

-Se on sitten lähdettävä kylälle ostamaan kompassi, keksi Rajala. 

Ja niin me sitten lähdimme kaikki kolme kompassin ostoon kylälle. Ja ketkä tuntevat Rajalan, tietävät, että osoitteena on vain ja ainoastaan Lyytin pub.  

Yö alkoi olla jo pitkällä, kun hetken vaelluksen jälkeen saavuimme perille. On se tuo Rajala kyllä ihme mies. Jos ei muualle osaa, niin Lyytin baariin löytää vaikka silmät kiinni. Mutta ymmärtäähän sen. Savukoskelaisilla verillä. 

-Saisinko puolipulloa keskiolutta? Kysyi Rajala baarimikolta. 

-Voi voi, kun meillä ei myydä lainkaan puolikkaita, tuli vastaus tiskin takaa.  

-No saako sitten kahdeksan täyttä, vastasi Rajala itsevarmasti.  

Rajala maksoi kaljat. Otimme pullot tiskiltä ja katsoimme, mihinkähän istuisimme. Hetken aikaa kierreltyämme huomasimme taksitonttu Arttu Korven istumassa eräässä pöydässä. Istuimme viereen ja pyysimme häntä mukaan retkellemme suuren kaupungin valoihin. Hän sanoi paljon nähnyt, olen elämästä. Näen ihmisten kunnon jo heidän katseestaan. Ja jos et tykkää pahaa, sanon sulta puuttuu ässä. Tarjoo mulle ryyppy, niin saat neuvon arvokkaan, lauloi Arttu tervehdykseksi.  

-Vaan kyllä minä olen mukana. Jos tämä on se tie saada virolaisten tilalle suomalaisia kuskeja ja muitakin parannuksia työolosuhteisiin, vastasi Arttu innokkaasti.  

-Voisitkohan sinä sitten lähtiä kulettamaan meitä saman tien rolhhoon?, kysyin häneltä.  

-Kyl... hik, kyllä mää... Kyllä mää muuten, mu... hik... Mutta autosta on takarekisterivalosta vasen palanut. Tulee vielä poliisi ja sakottaa saatana, sanoi Arttu, jonka pöytään ei oikein tahtonut omat juomat enää sopia, vaan pitelimme niitä vain kädessä.  

-Onkohan tuo alkoholinkäyttö riistäytynyt taksikuskeilla käsistä, varsinkin tähän pikkujouluaikaan. Kun Eivät oikein tahdo pysyä tolpillaan, ihmettelin hiljaa ääneen. 

Istuimme siinä sitten iltaa ja hetken mietinnän jälkeen emme katsoneet järkeväksi lähteä enää yönselkään. Päätimme jäädä Korven seuraksi. Yövyimme viereisessä majatalossa ja aamulla olimme virkeinä lähtemään takaisin kotiin, kunnes Väijylä huomasi jotakin oleellista unohtuneen, kun olimme jo puolivälissä kohti kotia.  

-Minä niin kauhiasti tykkään näistä sinun projekteistasi Rajala, kun aina pitää lähteä kylälle jotakin ostamaan, kehuin minä tullitonttua.  

- Kyllä nämä on mukavia retkiä, mitä nyt unohdettiin ostaa kompassi! huomasi Väijylä 

- Tosiaan, olemme unohtaneet koko matkamme tarkoituksen, sanoin 

- Takasin, ehdotti Rajala.  

- Ei tässä nyt kerkiä mahdottomasti ryyppäämään Suomen muotoisen pilven alla. Illalla on taas työvuoro ja siihen mennessä pitää ehtiä Rovaniemelle ja takaisin, toppuuttelin siinä kavereitani.  

Päätimmekin siitä sitten lähteä aamun ensimmäisellä Möllärillä kohti Rovaniemeä. Ja onneksemme emme montaa hetkeä joutuneet odottelemaankaan, vaan suhteellisen nopeasti meille tuli noutaja. Matka sujui mukavasti. Talviset tunturimaisemat ja pysäkit kuin ohi vilahtavat, on siinä seitsemällä tontulla mukava matkustaa. Enää lumikkia vaille täydellistä. Ensimmäisen kerran bussi pysähtyi Pelkosenniemen Seon pihassa. Jokunen hiihtäjä nousi kyytiin ja kuljettaja kävi hakemassa muutaman postipaketin. Bussi lähti jatkamaan eteenpäin kohti Pyhää. Vasemmalla näimme Andy MCTontun patsaan.  

Kun bussi pysähtyi Pyhätunturille, tuli tilaisuus lyhyelle jaloittelulle. Tämän myös käytimme hyväksemme. On se vain komea maisema, kun on kaira taas jalkaisin kulkematon ja on nietosta nietosten myötä. Pienen tovin kuluttua nousimme takaisin kyytiin, ja matka saattoi jatkua. Seuraavana pysäkkinä olikin sitten jo Kemijärvi. Siellä alkoi tehdä mieli lihapullat ja perunat ABC:lta 9.90€. Valitettavasti sille ei juuri nyt ollut aikaa. Hetki vain ja päivä kerrallansa me koko ajan lähestymme joulua, joten ruokailut jääköön toistaiseksi. Mölläri jatkoi Kemijärveltä suuntanaan Rovaniemi. Olimme olleet koko matkan ajan melko hissukseen. Makkoselle ja Rajalalle näkyi unoset maittavan.  

Jäimme kyydistä Joulupukin pajan kohdalla ja aloimme etsiä pääovea. Eikä siinä kauaa mennytkään, kun löysimme sen. Ikävä kyllä jatko ei sujunutkaan sitten aivan mutkattomasti.  

-Kuulkaas mitä tämä nyt taas tarkoittaa? Te siis olette tulleet Korvatunturilta asti hoitamaan asiaa, jonka olisi voinut soittaa yhtä hyvin puhelimella?, ihmettelee ovitonttu tuloamme. 

-Jaa no, tuota, eipä käynyt mielessäkään. Tuota, olikohan sille Pukille vielä vapaana audienssiä tälle päivälle? Kun kerran täällä saakka ollaan, niin hoitaisimme asiamme mielellämme saman tien, vastasin  ovitontulle 

-Pieni hetki olkaa hyvä, minä käyn kysymässä, sanoi ovitonttu.  

-Kiitos. No niin. Kuulitte mitä se sanoi, sanoi Makkonen. 

-Kyllä. Jahas, Eikun peremmälle, vastasi Väijylä 

Ja niin sitä sitten lähdettiin kohti Pukin toimistoa. Käytävä tuntui jatkuvan jatkumistaan. Opasteita seuraten pääsimme jo pukin oven taakse, mutta päätimme ensin kuulostella ovenraosta huoneessa melko outoon sävyyn käytävää keskustelua.  

- Uskokaa tai älkää, mutta täällä on viisi juoppoa Korvatunturilta, ja kysyivät audienssiä, nauroi ovitonttu Pukille. 

- Audienssiäkö? Mahtavatkohan he edes tietää, mitä sana audiens tarkoittaa.  

- Näyttävät tietävän. Oli aamun ensimmäinen auto tuonut Savukoskelta. Mitäs vastaamme?, kysyi ovimies. 

- Sanokaa, että voihan pahus, kun ovat päässeet jo tältä päivältä loppumaan. Mutta uusia on kyllä tilattu. Pitäisi huomisessa postissa tulla. Ja kysykääpäs vielä, että kelpaako heille sellainen käytetty audienssi, vaiko pitääkö olla ihan uus? nauroi pukki ovitontulle. Enempää he eivät ehtineet rupatellakaan, kun Makkonen pitkän vauhdin jälkeen potkaisi oven auki ja seurueemme astui sisään. Kyllä Makkosessa tiivistyy se, mitä tapahtuu, kun syö ruisleipää. Makkonen on suunnitellut olevansa valmis siaistamaan Petteriä, jos tämä sattuu joskus sairastumaan kesken joulun. Joitain koeajoja on Pukki Makkosella jo tehnytkin. Valitettavasti Makkonen ei vedä vertoja poroille korkeanpaikan kammon takia. Makkosella menee nuppi sekaisin jo tuhannen kilometrin korkeudessa.  
Mutta asiaan. Astuimme vihaisen oloisesti ja määrätietoisesti sisään. Askeleemme olivat niin vakuuttavat, että ovitontulla meni munat sekaisin, hyvä etteivät pudonneet.  

- Niin anteeksi Pukki, kummillako munilla teemme lettutaikinan tänä jouluna, näillä luomuilla vai näillä kanan tekemillä? Oli ovitonttu juuri kysymässä, kun pakkasimme sisään.  Enempää he eivät ehtineet rupatellakaan, kun keskeytin hänet vihaisesti.  

- Kuulkaas Pukki, olisikohan teillä mitenkään hetki aikaa, kun nyt alkaa nämä nykyiset työolot jo pikkuhiljaa riittää! Huusin Pukille.  

- No eiköhän minulta sen verran liikene. Joten nouskaa vain hyvä mies ylös ja kertokaa huolenne. Olin huomaamattani vajonnut rukoiluasentoon. Syytä en kyllä tiedä. 

- Arvoisa Pukki.  Olemme monta vuotta saaneet kestää nykyisissä oloissa ja nyt alkaa mitta tulla täyteen, aloitti Makkonen vähän hillitymmin kuin minä.  

Siitä sitten aloimme kukin vuorollamme kertoa huolenaiheistamme. 

- Vaadimme pikaisia palkankorotuksia, aloitin minä. 

- Vaadimme inhimillisempiä työaikoja, jatkoi Makkonen. 

- Vaadimme saada taas enemmän suomalaisia kuljettajia. Pukki saa luvan itse tulla huastamaan ameriikkaa ja viroa ja pariisia ja turkua ja voi helevetti minkälaista tankeroa siellä kulukee töissä. Ja sitten on ne vääräuskosetkin vielä, kertoi tullitonttu. 

- Vaadimme saada lyhyempiä työvuoroja. Siinä kun ajaa koko ajan, niin ei se ole mikään ihme, että työtapaturmat lisäntyy. Kun työvuorokirjassa on peräkkäisinä vuoroina samalla kuljettajalla välit Korvatunturi-Torino ja Torino-Korvatunturi, niin kyllä sitä rupeaa väkisinkin auto lähtemään hallinnasta viimeistään siinä Berliinin ja Pariisin kohdilla. Ja seuraukset voidaan lukea lehdestä, kertoi vuorollaan rekkatonttu Peltoperä.  

- Kaikkein suurimpana vaadimme ilmaisia kierroksia toimist...  

- Naama umpeen Rajala nyt kerrankin! Kaikkein suurimpana ja eniten vaadimme jo saada sitä kauan luvattua Jäämeren rataa, selitin Pukille.  

- Nyt tarvitaan ryhtiliikettä! Tämä ylenpalttinen säästäminen alkaa olla naurettavalla tasolla. Aina niin kestäviksi tunnetut lahjapaperitkin ovat kuin Ilveksen puolustus. Ja eipä tuota ole kehumista, hyvä jos 10.minuuttia pysyy kasassa.  Tässähän menee kohta hermot!, huusi Rajala kurkku suorana.  

Tunnelma rauhoittui hetken. Tovin kuluttua kerroin pukille vaihtoehdoista.  

- Joko te suostutte näihin vaatimuksiin nyt, tai sitten me itkemme ja te suostutte, ja se ei sitten ole kaunista katseltavaa, kun isot tontut itkee.  

Pukki oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Voisi sanoa, että jopa hieman pelokas.  

- Hmm. Kyllä te taidatte olla oikeassa. Nämä säästöt ovat jatkuneet jo melko pitkään. Mutta antakaa minun selittää. Näille säästöille tulee vielä tärkeää käyttöä. Kaikki tämä alkoi noin 20-vuotta sitten.  Minä kun olin käymässä vierailulla lahjatoiveiden luokitteluosastolla, en voinut enää olla katsomatta niitä, käsialasta päätellen savolaisten kirjoittamia erittäin koskettavia toiveita. Lähes joka paperissa luki:” Iliman pilluu, nyyhk, nyyhk”. Kuuklailin sitä hetken netissä löytääkseni toiveesta suomenkielisen version. Oikeastaan siinä meni muutama yö internetin ihmeellisessä maailmassa. Lopulta löysin sen. Kyseessä on ilmeisesti joku “Ilmastonmuutos”. Tarkemmin tutkittuani ymmärsin, että mitä se tarkoittaa. Ilmasto, tai oikeastaan koko maapallo on vaarassa palaa loppuun, mikäli emme muuta elämäntapojamme, vastasi Pukki.  

Olimme kaikki kuin ällikällä tai rälläkällä lyöty. Oliko tuo kylmä ja niin kiireinen ja kommunistisesti aina punaisena kulkeva johtaja sittenkin sydämeltään hyvä? Ihmettelimme tätä suuresti. Ja haluan tähän väliin huomauttaa, että todennäköisesti Pukki esiintyy eri tavalla teille asiakkaille siellä etelässä, kuin mitä työntekijöilleen täällä pohjoisessa. Yritin vastata Pukille jotain. 

- Tämäpä tuli yllätyksenä. Mitä tämä ilmastonmuutoksen torjunta nyt sitten tarkoittaa? 
- Me alamme siirtyä hiljalleen kohti uusiutuvan energian käyttöä ja kasvisruokavaliota. Olen joitakin siirtoja tehnyt jo. Olen yrittänyt kääntää ruokailutottumuksia oikeaan suuntaan ja yrittänyt puhua ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Joissain määrin hiljainen työni on ollut todella tuloksekasta. Esimerkiksi Petteri, yhdessä muiden porojen kanssa on luvannut noudattaa kasvisruokavaliota. Siinä sitä on hienoa asennetta.  

- Ohhoh. Olettepas te olleet ahkera. Mutta missä välissä olet oppinut sellaisia sanoja kuin kasvisruokavalio tai uusiutuvat energianlähteet?. Kysyi Väijylä ihmeellisen näköisenä.  

- No sitä kun on yksi työpäivä vuodessa niin sitä ehtii kuuklettamaan yhtä sun toista hakusanaa. Mulla ois tarjolla teille Diili. Tämä on se, mitä varten nyt on säästetty. Jäämeren rautatien rakentaminen aloitetaan välittömästi. Vastapainoksi en voi muita vaatimianne myönnytyksiä valitettavasti antaa. Mutta. Iloksenne voin kertoa, että te ette taida joutaa enää tänä töihin. 

- . Saadaanko me vapaapäivä?, kysyi Rajala, tiedätte hyvin, että mikä mielessään.  

- Ei, te ette taida kyllä palata töihin edes ylihuomennakaan, vastasi Pukki.  

- Hienoa. Pääsemme siis etuajassa lomalle. Minä lähden Australiaan... , ehdin sanoa.  

- Ja minä Luganoon 

- Ja minä Costa Ricalle. 

- Ei!!!. Teille ei ole luvassa lomaa ensimmäistäkään päivää, vihjaili pukki.  

- Sa... Saa... Saatiinko me juuri popopopotkut?, änkytti Peltoperä.  

- Ette sentään. Te jäätte tänne yöksi. Tämä hanke maapallon pelastamiseksi on saatava liikkeelle. Huomenna minä nimitän teidät adjutanteikseni ja pidämme kokouksen. Suokaa anteeksi arvon tontut, mutta nyt alkaa rakkaimpallani jälleen painiottelu. Muori alkaa olla jo nääs niin hyvä, että hänen matsinsa kuvataan oikein televisioon. Olikohan se nyt sitten niin, että tänään otellaan Sääksjärvellä. No mutta hyvää yötä teille. Pyytäkää ovitontulta avaimet. Yövytte tänä yönä parhaissa sviiteissä.  

- Näkemisiin, sanoimme Pukille, joka jäi tuijottamaan poliisi-tv:tä huoneeseensa.  

Siitä me sitten läksimme Ovitontun kautta huoneisiimme. Taisimme tehdä maailman ennätyksen. Aika vähällä vittuilulla päästimme ovitontun, joka jäi sinne istuksimaan tiskinsä taakse. Hotellihuoneisiin päästyämme päätimme lähteä juhlistamaan huomista tuntuvaa ylennystä Rollon yöhön. Kävimme kävelemässä jätkänkynttilän ohi ja kuljimme keskustaan. Keskustassa löysimme mukavan ravintolan. Astuimme sisään, haimme tuopit ja istuimme alas. Sen jälkeen... Niin siis ja sitten... Olin siis juuri sanomassa... Jaa-a, siihen katkesi muisti siltä illalta. No, se ei ole onneksi vaarallista.  

Seuraavana päivänä, joka oli jo muuten 23.joulukuuta, heräsimme kaikki melko aikaisin. Puimme päällemme ja eilisen illan tapahtumia. Lähdimme melkein heti aamupalalle.  

- Minä kokeilin viime yönä sellaista uutta, 6h paastoa. Eli en siis syönyt tai edes juonut mitään kuuteen tuntiin. Ja kyllä on kuulkaas nyt olo mitä mainioin, kehui Rajala aamiaispöydässä. 

- Mulla oli melkein sama juttu, ja kyllä täytyy kehua, että tänä aamuna oli sellainen olo, niin kuin olisi uuteen päivään herännyt, kertoili Väijylä. 

- Mulla sen sijaan oli tänään herääminen, sellainen silmiä avaava kokemus, sanoin vuoroltani minä.  

Siinä söimme aamupuurot ja läksimme kohti pukin toimistoa. Kello oli siinä kohti siinä aamukuuden paikkeilla. Meille tontuille on annettu sellainen kyky nukkua riittävästi, muttei liian pitkään. Tämä auttaa kummasti aikataulussa pysymistä.  

Käytävät sen kuin vain jatkuivat ja jatkuivat. Niitä oli varmaan miljoonia. Onneksi siellä oli sentään opasteet ihan meitä varten asennettu. Enää tässä vaiheessa emme ihmetelleet vastaan tulevia polkupyöräilijöitä. Meinasimme itsekin hankkia pyörät, mutta kun löysimme sellaiset, olimme jo melko liki Pukin toimistoa.  

- Hyvää huomenta, herra Pukki, toivotimme Pukille sisään astuttuamme.  

- Huomenta huomenta. Istukaa alas. Aloitamme välittömästi taistelun ilmastonmuutosta vastaan. En ole koulutukseltani historian opettaja, mutta nyt tulee töitä, joista ei voi kieltäytyä. Ensimmäiseksi, valitettavasti koko miljoonapäinen henkilökunta joutuu jättämään vuosiloman väliin, kertoi Pukki, joka aika varmasti tiesi tulevan reaktiomme.  

- Nyt lyö jo yli. Tämän ilmastonmuutoksen muutoksen me vielä kestämme, mutta että loma väliin. Jokainen tonttu valmiustonttuja lukuun ottamatta on oikeutettu vuosilomaan 24.12-15.7. Niin seisoo jo työehtosopimuksessakin, vastasi Satakieli kaikkien puolesta Pukille. 

- Antakaappas, kun jatkan. Tavoitteemme on sellainen, että olemme täysin hiilineutraaleja vuoden 2019 jouluun mennessä. Silloin, kun koko muu maailma lipee paskassaan, voimme me vain sulkeutua salaiseen Korvatunturiimme vastuuttomina kaikesta, kun ei enää ole silloin meistä kiinni. Teemme siis oman osamme, muttemme enempää. Ihmiset tehköön sitten oman osansa. Mutta yhteistyö on järkevää. Ehdottaisinkin, että ottaisimme yhteyttä tällaiseen “Ilmastosoturit” nimiseen ryhmään, ehdotti Pukki. 

- Mikäs ryhmä se nyt sitten on?, kysyi Väijylä. 

- Ilmeisesti joku ryhmä täynnä huonosti nukkuvia, ilmastoa kuluttavia lempääläisiä ja muita puliukkoja ympäri Suomen maata, jotka luulevat voivansa pelastaa maailman. On siellä kuulemma joku vähän viisaampi pirkkalainenkin, mutta nämä ovat vain huhuja. Tuo ryhmä on kuitenkin jo olemassa, ja vaikkei se hääppöinen olekaan, niin hyvä se on sentään jostakin aloittaa. Kuka hoitaa?, kysyi Pukki puheenvuoronsa päätteeksi.  

- Minä voin ottaa tästä kopin, sanoi Makkonen ja viskaisi bumerangilla ikkunan rikki.  

- Erinomaista Makkonen. Te loput kuusi voisitte lähteä heti takaisin Korvatunturille levittämään tietoutta tästä uudistuksesta.  

Loppuratkaisu 
Ja sen puheenvuoron jälkeen lyötiin viisaat kantapäät yhteen kuin armeijassa. Heti paikalla läksimme takaisin kohti Korvatunturia uudistuksia tekemään. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Joulussa 2019. Ja uskokaa tai älkää, niin tavoitteessa on onnistuttu. Ehkäpä minä vähän kerron, että mitä tässä nyt on tapahtunut. Ensimmäinen päivämme takaisin Korvatunturilla oli varsinainen shokki, kun aloimme kertoa lomien lykkäämisestä. Kyllä se yleisö siitä sitten loppua kohden rauhoittui, kun pääsimme itse asiaan. Viimeistään siinä vaiheessa oli kuuntelijoiden huulilta luettavissa jopa pientä iloa, kun kerroimme Jäämeren radan rakentamisen aloitettavan mahdollisimman heti. Siinä sitä oli sitten rakentamisen meininkiä. Kaikki antoivat kaikkensa, eivätkä valittaneet yhtään. Varsinkin betoninvalajat olivat aivan omassa elementissään. Uudenvuoden aattonakin painettiin menemään töitä niin kuin viimeistä päivää. Ja ennen toukokuuta oli Jäämeren rata valmis. Ja nyt tulee sitten sellainen pommi, että pitäkää heikkohermoisimmat tuolista kiinni. Koko rakennustyömaan aikana ei kulutettu ensimmäistäkään tippaa alkoholia! Eikä paljon mitään sen jälkeenkään. Kiitos Pukin, me tontut tajusimme, että elämä on mahtavaa ihan selvinpäinkin. Me tontut olemme alkaneet liikkua enemmän ja saamme siitä sitä hyvänolontunnetta. Muutenkin elämäntavat ovat kääntyneet terveellisimmiksi.  

Jäämeren rata oli siis valmis. Rekoista oli voitu luopua, jolloin kuljettajien ei enää tarvinnut viettää monta päivää putkeen ratin takana. Olemme tehneet myös suuret päästösäästöt ympäristöystävällisen junan kanssa. Se ei toki tehnyt kuljettajia työttömäksi, sillä ei junakaan kulje sähköllä. Veturi käyttää energiakseen bioenergiaa, jota saadaan poron -, jäniksen -ja hirven jätöksistä. Kuljettajia onkin palkattu paskanpoimijoiksi. 1kg sontaa vastaa 1000€, joten palkka on pitkästä aikaa kohdillaan. Eikä Pukki lähtenyt palkkaamaan suoraan thaimaalaisia marjanpoimijoita, vaan tarjosi töitä ensin suomalaisille tontuille. Samalla me tontut olemme oppineet pikkuhiljaa enemmän kasvisruoan pariin marjoja ja sieniä syömällä. Esimerkiksi emme enää kuluttaneet kokonaista porotokkaa, kun oli juhlat. Poronhoitoakin on hieman rajoitettu, mutta eläintensuojelijatontut pitävät huolen, että Petterille riittää kavereita.  

Muutakin, ehkä hieman yllättäen tapahtunutta kehitystä tapahtui. Syntyvyys oli vähentynyt yli 50% ja kuolleisuus melkein samassa suhteessa alkoholinkäytön lopettamisen myötä.  

Näillä uudistuksilla olimme jo lähestyneet nollarajaa hyvää vauhtia. Enää oli jäljellä uudistukset koskien joulua. Tänä jouluna söimme enemmän porkkanalaatikkoa kuin koskaan ennen. Osasyy lienee se, että keittäjät olivat keksineet siihen aivan uudenlaisen salaisen ainesosan. He eivät tätä tekstiä tule lukemaan, joten uskallan kertoa sen ainesosan olleen porkkanan. Kinkkua emme vielä hylänneet, mutta heti kun korvaava ainesosa lihalle löytyy, tulemme sen tekemään. Kovasti jo yritimme tänäkin jouluna. Kokeilimme korvata kinkun vesimelonilla ja ruusukaalilla, mutta ei toistaiseksi ole onnistunut. Meille tontuille maku ei ole kinkussa tärkein, vaan sen oikea muoto.  

Viimeisenä uudistuksena oli lahjapaperit. Olimme alkaneet kehitellä kierrätettävää lahjapaperia. Koska kyseessä on rahanahne kansa, Rajala keksi laittaa siihen 100€ pantin. Tämä oli varsinainen menestys, eikä ensimmäistäkään lahjapaperia löytynyt enää merestä tai sekajätteestä.  

Mutta miten kävi Makkosen ja ilmastosoturien? Makkonenhan teki yhteistyötä ihmisten kanssa ja heiltä lähti mopo käsistä, joten tilalle laitettiin polkupyörä. Tällä periaatteella he ovat päässeet hyvin alkuun ja Lempäälän lukio on julistettu Suomen ilmastoystävällisimmäksi lukioksi. Nobel-palkinto on mahdollinen heille jo ensi vuonna, jos vain sinnikkäänä jaksavat parantaa maailmaa. Me tontut pääsimme erittäin lähelle nollaa yhdessä vuodessa. Ei se mitään ydinfysiikkaa ollut. Puhalsimme yhteen hiileen niin kovaa, että saimme sen putoamaan ja ihmeitä tapahtui. Nyt me tontut olemme tehneet osamme. Seuraavaksi on teidän vuoronne, ihmiskunta.  

Ja tarinan opetus on se, että ei kannata heittää bumerangilla sisällä, jotta ikkunat pysyisivät ehjinä.  

Jos tykkäsitte, tekstin on kirjoittanut Ville Nousu. Jos ette tykänneet, sen kirjoitti joku muu.

Comments

  1. Ps. Loppuun vielä jouluinen haaste. Tekstiin on piilotettu suomalaisten laulujen tunnettuja säkeitä. Osa vähän uudempia, mutta paljon myös löytyy vanhaa. Säevoi olla vaikka keskellä pitkää lausetta. Joissain tapauksissa vain kappaleen nimi on mainittu, mutta se tästä tekeekin haastavaa. Tehtävänä on olla kova jätkä -tai akka, ja löytää kaikki 19 kotimaista biisiä. Ja nyt on oikeasti kova juttu tunnistaa kaikki!

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular posts from this blog

Ilmastosoturit rautatien päällä

Ilmasto ei kiitä ahdistuksesta vaan teoista